News

Kaksi polkupyöräilijää ajoi samaan suuntaan kuin henkilöauto. LIIKENNETURVALLISUUS Itä-Suomen poliisi kertoo, että Iisalmessa ...
Lauantaiyönä 5.7. poliisi otti Karviassa Prinkkiläntieltä kiinni miehen, jonka epäillään kuljettaneen autoa humalassa. Mies ...
Tiistaina sataa varsinkin maan kaakkoisosassa runsaasti, mutta loppuviikoksi sää poutaantuu. SÄÄTILA Ilmatieteen laitoksen ...
MEDIA Hovioikeus tuomitsi kaksi Helsingin Sanomien toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja saman rikoksen yrityksestä. Tuomo Pietiläinen tuomittiin 4 kuukauden ehdolliseen ...
LIIKENNETURVALLISUUS Lounais-Suomen poliisi selvittää Säkylässä torstaiyönä tapahtunutta rajua ulosajoa, missä nuori kuljettaja menetti henkilöauton hallinnan liian suuren nopeuden vuoksi. Alueella on ...
LUONTO Lounais-Suomen erikoisuus, varpuslintujen heimoon kuuluva kirjokerttu, on hälyttävästi häviämässä Suomen pesimälajistosta. Metsähallitus käynnistää yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa ...
LIIKENNETURVALLISUUS Oulun poliisille tuli puoli yhdeksän aikaan sunnuntai-iltana ilmoitus seilailevasta ja hitaasti etenevästä rekasta, joka oli matkalla etelästä pohjoisen suuntaan Pohjantietä ...
ETSINTÄ Poliisi etsii perhettä, jonka vanhempia epäillään omien seitsemän lapsensa omavaltaisesta huostaanotosta. Perheeseen kuuluvat vanhemmat Karoliina ja Tommy Karf sekä seitsemän lasta, jotka ovat ...
Kunnollinen lukitus ja turvallinen säilytys ovat avainasemassa polkupyörävarkauksien ehkäisyssä. PYÖRÄVARKAUDET Hämeen poliisin haaviin jäi maanantaina 16.6 ...
LIIKENNETURVALLISUUS Poliisi sai torstaina kello 19.55 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Tampereella Sotilaankadun ja Turtolankadun risteyksen kohdalla. Alustavien tietojen ...
KUOLEMANSYYN TUTKINTA Hämeen poliisi sai maanantaina 23.6. kello 11.15 hätäkeskukselta tehtävän Lahteen Lassinojantielle, jossa sivullinen oli huomannut henkilöauton joessa katollaan. Autosta löytyi ...
VAHINGONTEKO Puolustusministeriön töhrittyjen tilojen puhdistaminen etenee suunnitelmallisesti. Puolustuskiinteistöt on viikonlopun aikana suojannut Helsingin Kaartinkaupungissa sijaitsevan ...