News

Espooseen on tulossa Hypercon datakeskus, kertoo Helsingin Sanomat. Hyperco on datakeskushankkeisiin keskittynyt ...
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin tullimääräykset pysyvätkin voimassa. Vetoomustuomioistuin lykkäsi torstaina alemman ...
Lentoyhtiö Finnair peruu tänään noin 110 lentoa Ilmailualan Unionin työtaistelun vuoksi. Finnair on arvioinut, että ...
Palestiinan tunnustaminen ei vielä loisi valtiota, eikä tunnustamisen puute estä valtiota olemasta käytännössä olemassa. YK:n ...
Kyynelenkevyt sade kasteli maisemaa ja varikset raakkuivat käheästi harmaalla taivaalla, kun pääministeri Petteri Orpo (kok. ...
Helsingin Sanomien tietojen mukaan Suojelupoliisiin (supo) kohdistuu uusi rikosepäily. Esimiesasemassa toimiva ylitarkastaja ...
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä vuoden 2025 toiseksi lisätalousarvioksi. Siinä hallitus esittää, että valtio ...
Lääkärit ilman rajoja -järjestö vaatii Israelia lopettamaan jatkuvat siirtymiskäskyt ja ihmisten pakkosiirron Gazassa.
Maailman terveysjärjestö WHO pyrki vakauttamaan talouttaan tiistaina päättyneessä kokouksessaan, mutta rahoitusvajetta jäi ...
SDP:n kansanedustajat Matias Mäkynen ja Johan Kvarnström kertovat STT:lle aikovansa jälleen äänestää käännytyslakia vastaan.
Suomi ja joukko muita EU-maita vaatii, että Unkari muuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevia linjauksiaan.
Tuhkarokko voi aiheuttaa vakavia jälkitauteja ja johtaa jopa kuolemaan. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, ...